Quantcast
Channel: KristaCharlotta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 177

Ruishampparit ja kaupassakäymisen tylsyys

$
0
0

PA125642.JPG

Yhtenä päivänä jääkaapista löytyi sopivasti ainekset jauhelihapihveihin ja ruishamppareihin. Tosi nopea ruoka ja valmistuu ihan hetkessä, vaikka pihvit tekisikin alusta asti itse. Meillä on kotona aina tehty hamppareihin pihvit itse, enkä oikeastaan ymmärrä että miksi jotkut ostaa kotonatehtäviin hamppareihin pihvit kaupasta. Tiedän nimittäin sellaisia tapauksia. Mun mielestä itsetehdyt pihvit on huomattavasti paremman makuisia ja täyttävämpiä kuin ne kaupan valmiit pihvit. Ja tosi helppoja tehdä.:) Onnistuu jopa minulta, joka polttaa vispipuuron hetkessä pohjaan ja paistetun kananmunan käräyttää niin, että asunto haisee päivän ajan palaneelle. Noh niin, helppo homma siis.:) Se pihvien paistaminen, ei ruuan pohjaan polttaminen. 

Olen nyt viime päivät ollut tosi laiska ruuanlaiton kanssa ja meidän tekemät ruuat on ollut ihan perustylsiä kotiruokia. Olisi kiva tehdä välillä vähän jotain erikoisempiakin tai esimerkiksi leipoa. On vaan ollut jotenkin niin laiska ja aikaansaamaton olo, että päivät on vaan jotenkin mennyt ihan hujauksessa ohi ja on vaan mennyt aina sen helpoimman kautta. Onneksi ollaan sentään syöty terveellisesti ja tehty ruuat itse kotona. Julle just kaupassa sanoikin, että ei olla ostettu eineksiä yhtään. Ja se on tosi hyvä juttu vaikka välillä tekisi tosiaan mieli vaan kipittää lähikauppaan ja napata saarioisten pitsa. Mutta ollaan onnistuttu taikomaan kotoa löytyvistä jutuista jotain syötävää.

Kotona asuessa ihmettelin aina sitä, että miksei äiti ja iskä käy joka päivä kaupassa. Nyt oon sen ymmärtänyt, että kaupassa käyminen on oikeesti ihan supertylsää.:D Jotenkin alussa se oli niin hirveen jännittävää, että sinne kauppaan meni joka päivä. Ja toisaalta ne ostokset oli kyllä alussakin sellasia yhden päivän ruokaostokset. Nyt yritetään kaupassa käydessä miettiä mahdollisimman kauas ruuat ja mahdollisimman tyhjäksi aina yritetään saada jääkaappi, että pystyttäis välttelemään kaupassakäyntiä viimeiseen asti. Laiskuus. Sisustuskaupoissa käyminen on kyllä sitäkin hauskempaa ja kivempaa, mutta siitä joskus toiste sitten. Tietäisittepä miltä Julius näytti tänään, kun pyöräiltiin kotiin Askosta. Jotain tarttui mukaan ja Julius päätyi sen sitten kotiin kantamaan...;D


Viewing all articles
Browse latest Browse all 177

Trending Articles